Nyt on siis kotisivuni "mietteitä ajan kanssa, Se jälkiviisaus" -osio siirretty blogiin. Aika näyttää paljonko sisältöä tänne tulee. Etenkin näin kesällä, kuten jo edellisessä kirjoituksessani eilen mainitsin, monta muuta asiaa on tällä hetkellä työn alla.

Illanorkesteri.net -palvelussa (www.illanorkesteri.net)  tuntuu tällä erää olevan vähän hiljaisempaa. Kesä on kai juhlia varten ja järkestelyt on tehty jo talvella. Tarjouspyyntöjä tiputtelee kyllä lähes päivittäin, mutta kevättalveen verrattuna on rauhallista.  Tuo palvelu on siis yritykseni ylläpitämä ohjelmapalvelu, joka on perustettu vuona 2006.  Kannattaa käydä katsomassa, sillä palvelussamme kohtaavat elävän musiikin tekijät ja tilaajat.

Huomaan ajatusteni hiukan tyyntyneen. Ja hyvä niin. En ole ehtinyt paljonkaan tänne enää kirjoittaa. Osasyynä siihen on kesä, osasyynä "myrskyn laantuminen" ja osasyynä uusi blogityöni Kotimaa- verkkolehdessä.

Ensimmäinen elävä esitys on takana. Laskin pikaisesti, että siitä lienee 15-20 vuotta, kun viimeksi esitin yleisölle itse tekemiä kappaleita. Minä luulin ennen Kirjan ja Ruusun päivää 2007, että suhteellisen kokeneena esiintyjänä ei siinä ole sen kummempaa juttua, mutta aivan näin se ei ollutkaan. En muista, koska olisin viimeksi niin paljon jännittänyt ennen esiintymistä. Vaikka kyseessä oli pieni tilaisuus (Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät ry:n kokoontuminen) ja paikalla vaiin kourallinen ihmisiä, niin silti! Aina oppii itsestään jotain uutta. Aikaisempi ohjelmistommehan on koostunut vain ja ainoastaan monipuolisesta tanssittavasta musiikista. Niiden esittäminen on tuttua, turvallista ja helppoa. Mutta kokemus tämäkin, taas! Yleisesti ottaen ainakin jäi jokseenkin positiivinen ja vastaanottavainen mielikuva. Ei meitä ainakaan ulos heitetty:)

Tulipa tehtyä. Tuli vähän sellainen fiilis että aina voisi jotain ajatustakin silloin tällöin kirjoittaa näin julkaisun jälkeen. Tosin, sitähän sanotaan että "pulinat pois" mutta kuitenkin.

Juuri nyt minusta tosin tuntuu, että "Ajan kanssa" on varmaan ensimmäinen ja viimeinen julkaisemani runokokoelma. Prosessi on ollut lähes käsittämätön eikä sen aiheuttamaa "tuskaa" ainakaan vähennä se ympäristön ymmällään oleva suhtautuminen runojen kirjoittamiseen ylipäätään. Mutta tulipa tehtyä. Kokonaisuudesta taisi tulla aika provosoiva, mutta sellainen se on, eikä muuksi muutu. Jospa Yksinäisten olohuone sitä edes hiukan pehmentäisi. Mutta sanoopa kuka tahansa mitä sanoo.

On se mieletöntä miten sitä jälkikäteen kelaakaan tekemisiään. Taito se on unohtamisenkin taito. Ehkä kokonaisuuden hyväksyy vasta sitten kun savu päässä hiukan hälvenee.

Erityisesti olen pohtinut niitä ristiriitoja, joita julkaisun sisältöön liittyy. Kirjan takakansi tuo mielestäni, näin jälkikäteen ajatellen hiukan pateettisen kuvan. Se ei ollut tarkoitus mutta minkäs teet. En minä nyt niitä poiskaan enää hae. Takakannenkin teksti oli aikansa tuote, kuten runokin. Ja tulipa sekin tehtyä.

No, toivon tietysti, ettei kokonaisuus jäisi tuon mielikuvan alle. Ja ylipäätäänkin toivon sen avautuvan edes jollekin.  Toisaalta, runojahan lukee harva, jos juuri kukaan. Aihepiiri tosin runokokoelmassani on hiukan yleismaailmallisempi, joten eihän sitä tiedä jos se jonkun käteen sen myötä tarttuu. Toisaalta taas toivon, että kenties "Yksinäisten olohuone" saa jonkun runoja lukemattoman tutustumaan myös kirjaan ja ennen kaikkea sen kansien välissä olevaan materiaaliin koska sehän on kirjan pääsisältö. Levyssä omasta mielestäni kulminoituu se kirjankin viesti, mutta kirja sinällään on sisällöltään huomattavasti henkilökohtaisempi. Siitä kai se pateettisuuskin johtuu.  

Yhteen kirjan takakanteen tai esitteeseen ajatuksen tiivistäminen on yllättävän vaikea prosessi, etenkin kun ne sen hetken sisäisessä myllerryksessä ovat itselläkin vielä aika hakusessa. Valitettavasti aikataulu painaa päälle ja ehkä sitä, mikäli toisen aika joskus tulee, osaa senkin asian paremmin kun on sen kertaalleen tehnyt. Toivottavasti tästäkin se punainen lanka löytyy. Kyllä se siellä on. Jossain vyyhden alla:)

Oli kuinka oli. Pulinat pois! Nämä on niitä ajatuksia jotka syntyvät ja kai kuuluvat prosessiin. Ainahan sitä löytää monia asioita, jotka olisi tehnyt toisin, mutta eikös sitä sanota että jälkiviisaus on tyhmyyttä.

 Palaute on ollut kyllä moninaista. Ei kukaan ole survonut suohon, mutta on sieltä jokunen positiivinenkin kommentti tullut. Palautetta on kuitenkin yhdistänyt yksi asia vielä: Monta kertaa olen saanut kuulla, että "tuo musiikkinne jakaa kyllä mielipiteet rankasti kahtia". Näinhän se varmaan on. Se on hyvin meidän näköistämme musiikkia; synkkää ja silti hitusen huumorin sävyttämää. Vaatii ehkä hiukan enemmän kuin yhden kuuntelukerran jos aikoo sisälle päästä.

Pari kommenttia/ kysymystä on kohdistettu levyn laulun voimakkuuteen, joten selitetäänpä sekin nyt tässä: Mielipiteitä ja näkemyksiä on yhtä monta kuin on kuulijaa saati tekijääkin. Myönnettäköön, että laulu kuuluu paikoittain siten, että sitä on kuunneltava. Parissa biisissä levylle on haettu hiljaisen laulun kautta mystistä tunnelmaa. Pitäisikö liimata levyn kanteen tarra "Play Loud"??? Toki jollekin tuo hiljainen laulu saattaa sitten antaa kuvan että siinä on tekninen moka. No, se on yksi näkemys. Kirjan palautteesta en vielä tässä vaiheessa osaa sanoa yhtään mitään. 

Avasin tämän blogin viiveellä, jälkiviisauteni kohtauspaikaksi. Vaikka olen jo vuosia työskennellyt pääsääntöisesti virtuaalimaailmassa ja olen vuosien varrella kirjoittanut varmasti enemmän kuin moni ihminen koko elämänsä aikana, on blogi minulle uusi tuttavuus. Ahaa - elämyksen sain aloittaessani Kotimaa- lehden blogistina kesäkuussa 2007.

Tämä vertaansa vailla oleva Ahaa -elämys oli se, että totesin blogin olevan monin verroin käytännöllisempi vaihtoehto aikaisemmin kotisivuillani päivittämälle Jälkiviisaus - osiolle, jota olen täydentänyt ajoittain maaliskuusta 2007 alkaen, jolloin esikoisrunokokoelmani "Ajan kanssa" sekä sen oheistuote "Yksinäisten olohuone" -cd ilmestyivät. Katsotaan siis mitä tästä syntyy.